Tervetuloa kotisivuilleni!
Minä olen Päivi Lappalainen.
Olen ahkera kirjoittaja: runoilija, lehtiavustaja, ja päätoimisesti työskentelen eri alalla.
Olen myös kirjoittanut kirjoja, joita voit lainata esimerkiksi kirjastoista. Uusin kirjani Villikon vauhtivuodet liftaten on omaelämäkerrallinen muistelmateos muutamasta nuoruuteni villistä vuodesta. Kirjasta on esittely näilläkin sivuilla. Teos on loppuunmyyty. Teen myös podcasteja tarkoin valituista henkilöistä ja aiheista, jotka kiinnostavat minua itseäni kuten esimerkiksi hurahtaminen eri asioihin. Podcastien yleisaihe on Elämäntapana hurahtaminen. Ne kertovat henkilöistä, jotka ovat hurahtaneet aina johonkin kuten runouteen tai vaikkapa viron kieleen.
Arki-illoin huhkin erilaisissa riennoissa kuten yhdistystoiminta, ja kuorolaulu. Yhteisistä asioista ja laulusta saan voimaa ja iloa elämään. Vuonna 2017 lauloin lahtelaisessa Päijät-Hämeen juhlakuorossa, joka perustettiin Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi. Nyt olen laulanut viihdekuoro Buffossa jo 8 vuotta. Se on ainakin Suomen suurin showkuoro. Naisia on ollut parhaimmilaan kuorossa noin 150. Ehkä pääset lukemaan mielenkiintoisia kokemuksiani kuoroista myös sivuillani.
Kuulun Suomen aforismiyhdistyksen hallitukseen vuodesta 2022.
Olen myös yli 40-vuotiaan Samuli Parosen seuran nykyinen puheenjohtaja.
Nykyään julkaisen sivuillani harvemmin blogitekstejäni, runojani ja tarinoita matkoistani. Yritän korjata tilannetta. Lausun runojani satunnaisesti open miceissä, erilaisten näyttelyiden avajaisissa ja muissa tapahtumissa. Järjestän myös satunnaisesti kirjallisia tapahtumia. Niistä tiedotetaan Facebookissa.
Kirjoitan kirjoja, kirja-arvioita ja sovitusti että satunnaisesti. Rakastan runoja, aforismeja, hyviä tarinoita ja elämäkertoja.
Kiva kun kävit kurkkaamassa sivujani!
Ystävällisesti Päivi Lappalainen
